Kultainen mäyrä 2025 – voittajat

Kirkkonummen Videokuvaajat ry järjesti Nuorten Elokuvakilpailun ”Kultainen mäyrä”, jonka palkintojen jakotilaisuus oli lauantaina 29.11. Kirkkonummella Fyyrin Mörnesalissa.

Palkintojen jakotilaisuudessa katsottiin kaikki palkittavat elokuvat, joista yleisö sai äänestää suosikkinsa. Tiukassa äänestyksessä yleisön suosikiksi valikoitui ”Kesämuisto”.

Palkintoja oli jakamassa kilpailun päätuomari, näyttelijä-ohjaaja Samppa Batal sekä kilpailun sponsorin Kirkkonummen Säästöpankkisäätiön edustaja, säätiön asiamies Håkan Näsman. Kirkkonummen Säästöpankkisäätiön tuki mahdollisti ammattituomarin sekä rahapalkinnot voittajille.

Nuorten sarjassa (alle 18-v) ”Kultainen Mäyrä” palkinnon sai elokuva ”Poju asuu Porkkalassa”, tekijöinä Amelie ja Iona Lilja. ”Yhden minuutin kestosta huolimatta elokuva onnistuu esittelemään kokonaisen maailman. Elokuva viihdyttää, koskettaa ja yllättää. Sen tarina muistuttaa katsojaansa siitä, että kaikilla meillä eläimillä on tunteet.”

Kunniamaininta annettiin elokuvalle ”Kesämuisto” tekijöinä Masalan koulun 5B luokka. ”Kunniamaininta jaetaan rohkeasta mielikuvituksen käytöstä, elokuvan kerrontatapojen monipuolisesta hyödyntämisestä sekä mainiosta ryhmätyöstä.”

Nuorten aikuisten sarjan (18-30v) ”Kultaisen Mäyrän” sai elokuva ”Masabybaby”, tekijänä Netta Poikonen. ”Tässä elokuvassa kuva, ääni ja omakohtaisuus kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka koskettaa. Se vie meidät matkalle, joka muistuttaa. Meillä jokaisella on oma tarinamme – ja tämä elokuva antaa tilaa niille kaikille.”

Kunniamaininta annettiin elokuvalle ”Anna suukko, vie roskat ja muista kenen lapsi oot”, tekijänä Melissa Myllys. ”Kunniamaininta ohjaajalle, joka todistaa teoksellaan, että kodin ja työn voi myös yhdistää. Luottamus, välittäminen ja järkkymätön yhteistyö voivat muodostaa perustan merkityksellisyydelle. Tarina inspiroi ja korostaa myös perheiden voimaa.”

Sääntömääräinen kevätkokous 26.3.2025 klo 18

Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin videopajalla, Munkinmäentie 19, Kirkkonummi 26.3.2025 klo 18.00.

Kokouksessa päätettiin sääntömääräisistä asioista:

  1. Esitettiin tilinpäätös, -vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
  2. Päätettiin tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapaus myönnettiin edelliselle hallitukselle.

Lisäksi kokouksessa päätetään sääntömuutoksesta:

  • Järjestön nimi muutettiin Kirkkonummen Videokuvaajat ry:ksi.

Kokouksessa käsiteltävä materiaali on lähetetty jäsenille sähköpostitse.

Kultainen mäyrä -palkinnot jaetaan Kirjastotalo Fyyrissä 29.11.2025

Nuorten elokuvakilpailu 2025

Kirkkonummen Videokuvaajat ry järjesti nuorille video/elokuvakilpailun.

Kilpailu on julkistettu 15.3.2025 Kirkkonummen pääkirjaston Mörne-salissa. Kilpailuvideot tuli toimittaa Kirkkonummen Videokuvaajille ennen marraskuuta 2025. 

Kilpailuun osallistuminen oli maksutonta.

Kilpailun säännöt:

  • Tulee kaksi sarjaa, ensimmäinen (nuorille 0-18v) jossa osallistujat tulee olla alle 18 vuotiaat ja toinen (nuorille aikuisille alle 30v).
  • Elokuvan kuvaus- ja äänityslaitteistolle ei ole rajoituksia.
  • Kilpailuelokuvan maksimipituus on 15 minuuttia.
  • Elokuvan/videon tulee jollain tavalla liittyä Kirkkonummeen.
  • Elokuva/video tulee toimittaa arvosteltavaksi yleisesti käytettävässä videoformaatissa kuten esim MP4 tai MOV muodossa.
  • Elokuvaa ei ole tuottanut ammattimaisesti elokuvia valmistava yhtiö
  • Elokuvan valmistukseen ei ole maksua vastaan osallistunut ammattikäsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja tai leikkaaja.
  • Elokuvaa ei ole valmistettu ennakolta tehdyn kaupallisen sopimuksen mukaan, jonka perusteella elokuvan tekijä saa korvausta esimerkiksi käytetystä materiaalista tai työstä.
  • Osallistuja vastaa itse elokuvaansa sisältyvän tekijänoikeudellisesti suojatun elokuva-, kuva- ja äänimateriaalin käyttö- ja tallentamisluvista ja -korvauksista (mm. Teosto)

Kilpailuun ilmoittautuneet osallistujat voivat saada käyttöönsä videokuvaajien kuvaus- ja muokkausmateriaalia, kamerat, äänityslaitteet, Adobe premiere leikkausohjelmisto, sekä tukea videokuvaajien jäseniltä. Laitteisto on aina jonkun Videokuvaajan valvonnassa. Yhteydenotot osoitteella videoharrastajat@gmail.com.

Kilpailun päätuomarina toimi ohjaaja Samppa Batal.

Kilpailun palkintojenjakotilaisuus järjestetään Kirkkonummen pääkirjaston Fyyrin Mörne-salissa 29.11.2025, missä esitetään kilpailun parhaimmistoa.

Palkinnot:

Kilpailussa jaetaan palkintoina 400,00€ tuomarin päätöksellä sekä Kultainen mäyrä.. 

Kilpailun paras elokuva lähetetään Videokuvaajien edustajana Filmi- ja Video kuvaajien liiton (FVL) harrastajien Suomen mestaruuskilpailuihin. Suomen mestaruuskilpailujen parhaista elokuvista valitaan edustajat kansainväliseen harrastajakilpailuun (Unica).

Palkitut kilpailijat saavat Videoharrastajien jäsenyyden vuodeksi 2026, mikä tarkoittaa että videoharrastajien materiaali, laitteet, ohjelmistot, koulutus ja tuki ovat käytössä koko vuoden.